TPS:n Juho Lähde jatkoi Interin paikallispelipiinaa Ari-Matti Ruuska
Inter ei ole kyennyt voittamaan paikallisvastustajaansa TPS:aa Veikkausliigassa neljään vuoteen, eikä pystynyt siihen maanantainakaan, vaikka lähti otteluun ennakkosuosikkina. Totaalinen yllätys oli, että hyvän alkukauden pelannut Inter suli ottelun alussa täysin, päästi kaksi löysää maalia, eikä kyennyt enää nousemaan. TPS vei pelin 2–1 (2-1) Roope Riskin ja Juho Lähteen maaleilla. Interin ainokaisen iski Irakli Sirbiladze.
Yleisölle peli tarjosi paljon nähtävää, vaikkakaan ei mitään ikimuistoista saati kovin korkeatasoista. Tarjolla oli kuitenkin maaleja, paljon maalitilanteita, epäselvä ulosajotilanne ja rankkari, jonka TPS missasi. Draamaa oli kylliksi, mutta parasta pelaajaa ei kannata yrittää valita, vain vähiten huono. Interin paikallispainajainen jatkuu ainakin seuraavaan derbyyn asti. Se pelataan 30. kesäkuuta.
Maalit: 6. Roope Riski (Jaakko Nyberg) 1-0, 17. Juho Lähde 2-0, 45. Irakli Sirbiladze (Pim Bouwman) 2-1.
Yleisöä: 5 061.
Kentän kunkku: Sekavassa ja sotkuisessa ottelussa ei ollut yhtään kunkkua, mutta lähimmäksi titteliä pääsi Interin maalivahti Magnus Bahne. ”Mankku” piti Interin mukana pelissä ensimmäisellä puoliajalla, kun kotijoukkue olisi voinut tappaa matsin heti alkuunsa. Helmenä oli kaksoistorjunta, kun ensin Mika Ääritalo pääsi koettamaan läpiajosta ja heti perään Roope Riski. Toisella jaksolla Bahne torjui Wayne Brownin rangaistuspotkun, mutta voittoa tai edes pistettä pelastukset eivät tuoneet, joten kunkuksi Bahnestakaan ei ollut.
Matsin surkeinta: Ensin Interin avauksesta hajosi Guy Gnabouyou ja kohta perään ensimmäisellä jaksolla Henri Lehtonen. Molemmat tuskailivat takareittään. Pelkkää sattumaako vaiko oire jostain muusta? Interin laiha penkki tyhjeni kerralla, eikä loppuhetkille ollut enää tarjota uutta puhtia vaihdosta, kun sitä olisi tarvittu. Penkillä ei ole voimaa, eikä valmentajalla pelimerkkejä.
Tuhlaajapoika: Wayne Brown, TPS. Huono rankkari, hukattu mahdollisuus iskeä niitti ottelulle. Heikko yritys summasi Brownin alkukauden: ei ole löytänyt omaa rooliaan, esitykset ovat olleet vaisuja.
Kuka pääsi helpoimmalla: Peli oli sen sortin sohlaamista, että kukaan ei päässyt helpolla. Virheitä, hutikuteja, painia, yliyrittämistä. Sotasuunnitelma puuttui molemmilta joukkueilta. Turha kimpoilu aiheutti ylimääräistä tuskanhikeä joka jannulle. Keskialueen painit tekivät pelistä erityisen hankalan erotuomari Ville Nevаlaiselle, joka hankaloitti tehtäväänsä puuttumalla turhaan pilkuntarkasti jokaisen heiton ja vaparin paikkaan. Ottelun lopputulokseen Nevаlainen ei vaikuttanut, vaikka aineksia tuomioissa oli siihenkin.
Mitä sanottiin:
Marko Rajamäki, TPS: Sellaisella ohjeella lähdettiin, että pelataan niin, että sydän repeää rinnasta. Pojat menivät sillä meiningillä peliin ja saatiin hyvä alku ja mentiin ansaitusti johtoon. Punainen kortti muutti pelin idean. Saimme vielä pilkunkin. Olisi ollut iso pettymys, jos Inter olisi lopussa pystynyt tekemään vielä maalin. Sitten ihmeteltäisiin oltiinko liian syvällä, siellä vai täällä. Kysymys oli kuitenkin siitä, että Tepsin poikien piti näyttää, että pelaavat joka tilanteen täysillä.
Job Dragtsma, Inter: Interin huonoin paikallispeli. Annoimme helppoja maaleja, emmekä kyenneet luomaan mitään. TPS ansaitsi voiton ensimmäisen vartin pelillä. Ehkä peli oli yleisölle mielenkiintoinen, sillä paljon tapahtui. Minä odotan paljon enemmän joukkueeltani.
Analyysi: Menetettyjen mahdollisuuksien matsi. Inter oli käsittämättömän löysä pelin alussa ja päästi isännät helposti karkumatkalle. TPS:n olisi pitänyt kyetä tekemään kolme tai neljä maalia jo ensi jaksolla, mutta siihen se ei pystynyt. Se jopa päästi Interin aivan puoliajan lopussa mukaan takaisin peliin. Inter puolestaan jätti toisella jaksolla käyttämättä mahdollisuutensa, kun Sami Rähmönen otti typerän punaisen kortin. Inter pystyi painamaan pelin TPS:n maalille, mutta mitään todella vaarallista ei syntynyt. TPS:n puolustus tyytyi lopussa paniikinomaisiin purkuihin, mutta Inter jätti käyttämättä hyväksi etunsa.
Mitä ulosajotilanteessa oikein tapahtui? Rähmönen ja Interin Severi Paajanen painiskelivat vihellyksen jälkeen. Rähmösen jälkipeli oli näkyvämpää, potku tarttui verkkokalvoille. Rähmöselle punainen kortti, Felipe Aspegren selvisi keltaisella kortilla, vaikka työnsi Rähmösen kaksin käsin kumoon. Menivätkö rangaistukset oikein? Vaikea sanoa, mutta Nevаlainen oli ainakin hyvin sijoittunut. Paajanen, joka pääsi itse tilanteesta kuin koira veräjästä, arvioi, että moiset painit kuuluvat derbyyn, eikä niistä pitäisi jakaa punaisia. Sotkuinen tilanne, ota näistä sitten selvää. Joku toinen erotuomari olisi myös rankaissut Bahnea ulosajolla, kun tämä kaatoi takaapäin Mikko Hyyrysen maalin edessä. Seurauksena oli rankkari, mutta sen lisäksi vain varoitus.
Molemmat joukkueet olivat tehneet muutoksia ryhmitykseensä. Babacar Diallon poissaolo jätti Interin puolustukseen valtaisan aukon. Paikkaajaksi suunniteltu Juuso Hämäläinen sortui kuumeeseen ja kentälle oli heitettävä nelostoppari Joel Lehto, joka joutui etenkin ensi jaksolla liian kovaan paikkaan. Linjat horjuivat, TPS-hyökkääjät rynnivät niiden läpi. TPS:ltä puuttui Dennis Okaru, joka potee polvivaivaa. Jarkko Hurme oli nostettu keskikentälle ja toppariksi sotaratsu Jaakko Nyberg. Juho Lähde, TPS:n taisteluilmeen ruumiillistuma, kävi niittaamassa voittomaalin, mutta joutui nilkuttamaan kentältä toisella jaksolla. Jani Tanska roikkui tiukasti Irakli Sirbiladzen selässä koko matsin, mutta unohti georgialaisen kerran vapaaksi kulmapotkussa. Sen seurauksena Jukka Lehtovaara joutui kaivamaan pallon heti verkosta.
TPS: Jukka Lehtovaara; Juho Lähde (53. Joonas Tursas), Jani Tanska, Jaakko Nyberg, Sami Rähmönen; Aleksi Ristola (65. Kennedy Eriba), Jarkko Hurme, Wayne Brown, Petteri Pennanen, Mika Ääritalo (71. Mikko Hyyrynen); Roope Riski.
Inter: Magnus Bahne; Felipe Aspegren, Tuomo Turunen, Joel Lehto (79. Touko Tumanto), Ville Nikkari; Henri Lehtonen (38. Kalle Kauppi), Pim Bouwman, Severi Paajanen, Tamas Gruborovics, Guy Gnabouyou (17. Solomon Duah); Irakli Sirbiladze.
Erotuomari: Ville Nevаlainen.
Varoitukset: Roope Riski, TPS. Magnus Bahne, Felipe Aspegren ja Ville Nikkari, Inter.
Ulosajo: Sami Rähmönen, TPS.
Lasse Virtanen
www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=4&cad=rja&ved=0CDkQFjAD&url=http%3A%2F%2Fwww.aamuset.fi%2Fnaista-puhutaan%2Furheilu%2Ftpsn-juho-lahde-jatkoi-interin-paikallispelipiinaa&ei=I1qRUbmbH4qE4gSLxoCgCg&usg=AFQjCNEqFfesrMnMFzhCnbFpMzIP7HYR0Q&bvm=bv.46340616,d.bGE
მიმაგრებული სურათი